On niin kylmät lattiat yksinäisen kodissa.
Aurinko tulee hiljaa ikkunasta, onni asuu täällä.
Riisuttu, revitty, seinään paiskottu onni.
Se säilyi sittenkin.
Hei vain pitkästä aikaa taas, en lupaa mitään jatkoa, mutta nyt tuntuu että olis taas hyvä rako alkaa kirjoittelemaan tänne enemmänkin.
Ajattelin alkaa selailemaan vanhoja kuvia ja laitella niitä tänne mutta blah, mitä sitä vanhoja muistelemaan, paitsi viime viikonloppua!
Matias oli meillä ja oli ihanaa.
Nyt pakkailen Albaniaan lähtöä varten, jännitän yksin ja ressaan yksin.
Kunnes tajuan kaiken olevan niin turhaa, että hymyilen ja syön lakua.
Tiedättekö ne hetket, kun tunnet että opit jotain elämästä yhden sydämenlyönnin aikana?