sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Kai sitä pitää vaa myöntää, et oon oloneuvos...

LAADIDAADIDUUUUU. 
Ihanata, viime yönä nukuin 12h! Plus en oo tehny viikonlopun aikana oikeestaa mitään muuta ku nähny kavereita ja OLONEUVOSTELLU. Eli siis löhönnyt ja nauttinut olostani, mau. 
Tosin tän viikonlopun piti olla tehoviikonloppu kouluhommien suhteen! Hupsis... Yo-kirjotuksiin on enää LIIAN VÄHÄN aikaa, joten mun vissiinki pitäis harjotella kovaa vauhtia? yyy
Mutta eilen vihdoin päätin mikä musta tulee isona! Tai ainakin että mitä haluan opiskella! Tai no... En oikeestaan... Mutta ainakin suljin pois muutamia, kuten musiikin ja kuvataiteen opiskelun, ja päätin keskittyä psykaan ja journalistiikkaan. Siis en samaan aikaan. Mutta jompaankumpaan. Tai jotain.

OLEN HARVINAISEN SEKAVA. 
(mikä nyt taas on harvinaista ja mikä ei...hämärä käsite)


Ollaan vietetty siukkulin kans nää oloneuvos päivät. Ihanaa. Ällöttävää. Hihi. 


Tein suklaamoussea!! Oli superhyvää, mutta superällöttävän näköistä. Ja myönsin itselleni että oon kokis+suklaa-holisti. Sattuu myöntää. 


Mami oli ostanut tulppaaneita kotiin ja niistä tajusin että nythän on KESÄ! Hienoa. Mahtavaa. Miksi ulkona on pakkasta? Voisiko joku kehittää vaaleanpunaista lunta, mikä ei sula suojasäällä? Kiitos. 



Wääääää. Nukuttaa taas.
Isi kattoo presidentinvaalien valvojaisia, toivottavasti pysyn hereillä myös siihen asti kun tulee ekan kierroksen tulokset...Kai sitä pitää sen verran politiikkaa harrastaa! Kävin kyllä äänestämässäkin!! Oon ylpeä itsestäni. 


Nyt kasvohoito ja pizzaa. Kelepaa!




AINIIN MUTTA PS.!!!!!!!
Haluan kampaajalle ja leikata siilin taitaitai jotain radikaalia, koska menee käpynen tähän roikkoon!
Toivottavasti en herää keskellä yötä ja päätä leikata siiliä tomerasti itse... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti